Lappeen Kotiseutuyhdistys

pyhä laurentius

Roomalainen diakoni Laurentius tunnettiin miehenä, joka tuli hyvin toimeen ihmisten kanssa, eikä pahastunut leikinlaskusta. Itse asiassa hänet tiedettiin melkoiseksi koiranleuaksi. Laurentiuksen tehtävä oli huolehtia Rooman kerjäläisistä ja köyhistä. Hän oli seurakunnan johtaja, paavi Sixtus II:n lähimpiä apulaisia.
   Elettiin Rooman keisari Valerianuksen aikoja, vuotta 258. Valerianus vainosi kristittyjä ja paavinkin oli painuttava maan alle. Paavi ei tuon ajan maailmassa ollut mahtava mies vaan pikemminkin pienen lahkon johtaja. Laurentius toimi piilossa olevan paavin ja seurakunnan välisenä yhdysmiehenä. Sixtus piileskeli kaupungin ulkopuolella katakombeissa ja johti seurakuntaansa sieltä käsin Laurentiuksen välityksellä.
   Eräänä päivänä paavin olinpaikka kuitenkin paljastui keisarille. Valerianuksen joukot surmasivat Sixtuksen ja neljä diakonia. Laurentiuksen henki säästyi, sillä hän ei sattunut olemaan paikalla salaisen poliisin saapuessa paavin piilopaikkaan.
Ystävien karmea kuolema järkytti Laurentiusta kovasti. Hän meni aivan sekaisin ja ja ilmoittautui itse keisarin miehille, sillä hän halusi seurata ystäviänsä kuolemaan. Laurentiuksen mielestä oli väärin, että hän sai elää edelleen.
   Keisarin miehet tiesivät, että Laurentius oli kirkon rahastonhoitaja, ja rupesivat tivaamaan häneltä kirkon rahoja. Uskottiin näet, että kirkko on hirvittävän rikas. Tällaiset uskomukset olivat saaneet alkunsa kristittyjen siteeraamista Raamatun kertomuksista peltoon kätketystä aarteesta, kauppiaan helmistä jne. Viranomaiset olivat ottaneet nuo kertomukset kirjaimellisesti tosina ja vaativat nyt Laurentiukselta, että hänen pitäisi tuoda nuo aarteet heille.
-Okei, sanoi Laurentius, veijari ja pyhimys, pyysi kolme päivää aikaa ja lupasi toimittaa kirkon aarteet keisarin miehille. Kolmen päivän kuluttua hän saapui oikeussaliin mukanaan Rooman ja lähiseutujen kaikki köyhät, sairaat, mielipuolet, raajarikot, kerjäläiset, puliukot ja muut elämäntapaintiaanit.
-Tässä on kirkon aarre, sanoi Laurentius ja osoitti löyhkäävää, nälkäistä joukkoaan. Nenäänsä pitelevät tuomarit eivät Laurentiuksen vitsistä pitäneet. Vielä vähemmän he olisivat siitä pitäneet, jos olisivat ymmärtäneet, ettei kyseessä ollut edes vitsi. Kirkon valta ja rikkaus eivät olleet vielä tästä maailmasta. Laurentius oli vilpitön näyttäessään mahtaville, missä piilee kirkon rikkaus. Vitsiin ei tarvittu muuta kuin totuus, joka itsessään oli koominen. Diakonille verisesti suuttuneet keisarin miehet ryhtyivät hätistelemään kurjien joukkoa ulos hienosta virastosta. Maan mahtavat olivat saaneet opetuksen. Laurentius katsoi hymyillen sivusta. Häntä ei päästetty pois. Laurentius tuomittiin kuolemaan. Tuomio päätettiin täyttää mahdollisimman julmasti: kärventämällä paistinparilassa.
   Laurentius osasi nauraa ja asettaa naurettavuudet naurunalaiseksi. Hän teki sen nöyryyttääkseen vihollisiaan, joiden voima oli kristityn kannalta katsottuna näennäistä. Osoituksena Laurentiuksen analyyttisestä huumorintajusta oli hänen kerjäläiskepposensa kirkon aarteen kanssa, mutta erityisesti sen osoittaa hänen viimeiset sanansa parilalta. Kärventyessään Laurentius huusi häntä grillaaville Rooman sotilaille: "Assum est, versa et manduca!" (Kypsää on, kääntäkää puolta ja syökää!). Kuolintapansa mukaan Laurentiuksen ikonografisena tunnuksena on halsteri, joka kädessään diakonimme poseeraa kirkkotaiteessa.
   Legenda Pyhästä Laurentiuksesta on hyvin vanha. Hänen juhlapäiväänsä (10.8.) vietettiin jo 300-luvulla. Viisin vanhaa basilikaa Roomassa on omistettu hänelle, yksi niistä on rakennettu hänen hautansa päälle. Laurentiukselle omistettuja kirkkoja on paljon myös muualla, esimerkiksi Englannissa niitä on lähes kolmesataa. Myös Helsingin pitäjän kirkko Vantaalla sekä Lohjan kirkko nykyaikaan säilyneistä kirkoista ovat Pyhän Laurin eli Laurentiuksen kirkkoja.
   Kauskilan Kappelinmäellä sijainnut Suur-Lappeen keskiaikaisen emäseurakunnan ensimmäinen kirkko on myös omistettu Pyhälle Laurentiukselle. Laurentius on antanut kuvansa entiselle Lappeen kunnanvaakunalle ja on nyt Lappeen Kotiseutuyhdistyksen tunnus.
   Pyhä Laurentius on mm. kirjastojen ja muiden tulenarkojen paikkojen suojelija sekä oluenpanijoiden, tulta käsittelemään joutuvien, palomiesten, diakonien ja mehiläistarhaajien suojelupyhimys.

Pyhimyslegenda on kerrottu Jaakko Heinimäen mukaan.